Kesäkuntoon!

Tie kesäkuntoon voi käydä monen polun kautta.  Yhtä taikatemppua ei ehompaan kesäolemukseen ole, vaan moni joutuu kokeilemaan monenlaisia kaunistautumiskeinoa. Perusjuttuja ovat ruokavalio, liikunta ja ihonhoito. Kauneudenhoito ja hoidettavat ongelmat ovat yksilöllisiä, eikä kaikki auta jokaiseen ongelmaan. Moni päätyy tänä päivänä hyödyntämään esimerkiksi solariumia, kosmetologeja tai jopa kauneusklinikoiden palveluja. Viimeiseksi mainittu aiheuttaa joissakin suomalaisissa epämiellyttäviä mielleyhtymiä. Kirurgiaa! Kipua! Veitsiä! Verta! Epäluonnollisuutta! Ihmisrobotti! Lisää!!! →

16. toukokuu 2012 kirjoittanut: admin
Osa-alue: Hyvinvointi | Jätä kommentti

Allergia on ikävä riesa

Tämä kevät on kenties siitepölyvuosien historian pahimpia Suomessa. Noin puolet suomalaisista kärsii jostakin yliherkkyydestä tai allergiasta. Ei siis ihmekään, että pölisevät puut ja kadut aiheuttavat tuskaista oloa monelle tänä keväänä.  Siitepölyyn reagoidaan usein nuhalla, nenän kutinalla, vuotamisella ja aivastelemalla. Tätö kausiluontoista nuhaa kuulee usein kutsuttavan heinänuhaksi,  mutta sitä aiheuttaa kaikenlainen siitepöly. Allergiseen nuhaan liittyy myös usein väsynyt ja tukkoinen olo. Jos nuha jatkuu ympäri vuoden, sen aiheuttaja on todennäköisesti lemmikkieläin. Lisää!!! →

16. toukokuu 2012 kirjoittanut: admin
Osa-alue: Hyvinvointi | Jätä kommentti

Tee vaikutus lastenvaunuilla

Tänään huomasin kaupungilla kulkiessani, että katseet kääntyivät puoleeni. Olin hämmästynyt – minulla ei ollut meikkiä, ei sen kummempia vaatteita eikä korkeita korkoja. Itseasiassa olin unohtanut pestä hiuksenikin. Näytin totta puhuen aika rähjäiseltä. Mistä ihmeestä tämä yhtäkkinen huomio oikein kumpusi? Lisää!!! →

03. toukokuu 2012 kirjoittanut: admin
Osa-alue: Hyvinvointi | Jätä kommentti

Nämä ruuat hellivät ihoa

Moninaiset asiat vaikuttavat ihon kuntoon: stressi, geenit, ilmansaasteet, väsymys, ruokavalio, hygieniatottumukset ja niin edelleen. Ihon hoito voi kuitenkin useimmista tuntua sattumankaupalta. Moni epäpuhtaasta tai väsyneestä ihosta kärsivä on varmasti kokeillut ongelmiinsa monenlaisia eri apukeinoja. Puhdistusaineet, kosteusvoiteet, kosmetologi, dieetti, meikkituotteet… Jos olisi jo kehitetty pomminvarma taikakeino heleään hipiään, kaikki olisi päivänselvää. Lisää!!! →

03. toukokuu 2012 kirjoittanut: admin
Osa-alue: Hyvinvointi | Jätä kommentti

Hammaskorut netistä

Hammaskoru sinisellä timantillaOnko hammaskoru kenties nerokkain keksintö ikinä? Vai mauton ja turha hökötys, joka olisi saanut jäädä 1990-luvulle?  Mielipiteitä on monia, mutta hammaskorujen puolestapuhujia kyllä riittää. Eikä ihme, se on helppo ja persoonallinen koristautumistapa. Lisää!!! →

03. toukokuu 2012 kirjoittanut: admin
Osa-alue: Hyvinvointi | Jätä kommentti

← Vanhemmat